Olen tänä syksynä pohtinut paljonkin kysymystä siitä mihin henkilöstö riittää uusilla hyvinvointialueilla. Kysymys on laaja, moniulotteinen ja tärkeä. Kysymyksellä henkilöstön riittävyydestä kirjoitin lehtijutun tämän jutun otsikkoa mukaellen. Kirjoitus julkaistiin Kaleva -lehdessä tänään lauantaina. Tähän blogikirjoitukseen avaan asiaa alkuperäisen laajemman kirjoitukseni pohjalta. Lehtijuttu on lyhyempi ja napakampi.
Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa 1.1.2023. Kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja pelastustoimen henkilöstö siirtyy hyvinvointialueiden työntekijöiksi tuolloin. Ja se on todella suuri muutos, joka tulee koskettamaan kaikkia julkisten toimijoiden ammattilaisia. He ovat niitä, jotka työssään tekevät parhaansa sen eteen, että suomalaisten hyvinvointi-, terveys- ja pelastustoimen palvelut ovat laadukkaita, oikea-aikaisia ja riittäviä.
Hyvinvointialueiden perustamista on valmisteltu käytännössä jo vuosien ajan edellisten hallitusten sosiaali- ja terveydenhuollon uudistustyön ajoista lähtien. Henkilöstön muutosvalmiutta on myös tuettu vuosien ajan ja työntekijät tietävät pääpiirteissään mitä tapahtuu, kun siirrytään hyvinvointialueiden työntekijöiksi.
Aluehallintouudistus ja aluevaalit ovat nostaneet vahvasti esille henkilöstön aseman ja riittävyyden. Se on hyvä asia ja aivan olennainen kysymys ison muutosprosessin aikana. Ollaanhan nyt asettamassa henkilöstön riittävyyteen liittyen muun muassa seuraavia tavoitteita. Esimerkiksi jokaisella kuntalaisella tulisi olla oikeus päästä seitsemän päivän kuluessa kiireettömään hoitoon ja kolmessa kuukaudessa tulisi päästä hammashuoltoon. Tavoitteet ovat oikeita ja olen niistä samaa mieltä. Jokaisen tulisi päästä sairastuttuaan mieluiten heti asiantuntijalle oman terveydentilansa arviointiin. Se olisi parasta. Mutta mihin riittää henkilöstö? Ja miten välitön avuntarve hoidetaan uusilla hyvinvointialueilla? Löytyykö ratkaisuja ja minkälaisessa oravanpyörässä kenties ollaan?
Vastauksena henkilöstön riittävyyteen on ollut lisätä koulutusta. Katsahdus tähän päivään ja tulevaisuuteen kertoo siitä, että työntekijäpula on totta nyt ja sen lisäksi tulevaisuudessa yhä suuremmat määrät nyt työssä olevista ammattilaisista jää eläkkeelle. Tarkastelen tätä sinänsä hyvää tavoitetta koulutusmäärien lisäämisestä seuraavista syistä. Koulutusmäärien lisääminen tarkoittaisi ensinnäkin sitä, että tarvittaisiin lisää alan opettajia koulutukseen. Ja ne uudet opettajathan tulevat / heidät koulutetaan niistä sairaanhoitajista, fysioterapeuteista, laboratorionhoitajista sekä monista muista ammattilaisista, jotka nyt tekevät työtään sosiaali- ja terveydenhuollossa. Toisekseen opiskelijamäärien lisäys tarkoittaisi sitä, että nykyisten opiskelijoiden lisäksi tarvittaisiin lisää työharjoittelupaikkoja sairaaloihin, terveyskeskuksiin, laboratorioihin jne .
Nykyistä suuremmat koulutusmäärät voisivat lisätä jo työssään valmiiksi äärirajoilla työskentelevien lääkäreiden, hoitajien, fysioterapeuttien ja muiden työtaakkaa. Harjoittelupaikkojen puute on tälläkin hetkellä iso maanlaajuinen ongelma, sillä monet opiskelijat eivät saa tälläkään hetkellä työharjoittelupaikkoja terveyskeskuksista tai sairaaloista. Työntekijät puolestaan ovat sidottuja tiukasti omaan työhönsä ja opiskelijoiden ohjaus tarvitsee työntekijöiltä aikaa ja paneutumista. Silloin, kun opiskelija ei pääse työharjoitteluun, hän ei myöskään valmistu suunnitellussa aikataulussa ammattiinsa. Ollaan todellakin eräänlaisessa oravanpyörässä, jota ei ratkaista sillä, että lisätään määrättömästi opiskelupaikkoja. Omilta työajoilta ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yksikössä muistan hyvin jostain parinkymmenen vuoden takaa, että vastaavia aikoja on eletty silloinkin. Aina on selvitty eteenpäin, mutta nykyisin kokonaisuus on monimutkaisempi ja vaikuttavia tekijöitä on enemmän. Se hieno puoli sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöissä on, että useimmat ovat sitoutuneet työhönsä ja opiskelijoiden ohjaukseen.
Hyvinvointialueiden valmistelutyössä on kiinnitetty huomiota henkilöstön riittävyyteen lisäksi työssä jaksamiseen. Hoitoalan työntekijöille tehdyissä kyselyissä on noussut huolestuttavasti esille se, miten nuorimmat hoitajat, kolmenkymmenen ikävuoden molemmin puolin, ovat kaikista hoitoalan työntekijöistä niitä, jotka eivät usko jaksavansa tehdä nykyisiä töitään. On luonnollista, että korona-aika on tuonut lisäpaineita tältäkin osin sosiaali- ja terveysalan työhön.
Edellä esimerkinomaisesti esille tuomani asiat ovat massiivisia ja uuvuttavat helposti kaikkia. Juuri tällaisessa tilanteessa tullaan tarvitsemaan aluevaaleissa valittavilta päätöksentekijöiltä laajaa näkökulmaa eteen tulevien henkilöstökysymysten ratkaisemiseen. Tarvitaan oikein mitoitettuja henkilöstöresursseja, muutoskysymyksiin paneutuvaa johtajuutta ja laajan kokonaisuuden hallitsemista. Minkään yksittäisen kysymyksen ratkaiseminen ei ratkaise kokonaisuutta. Jotta oravanpyörästä päästään, tarvitaan valittavilta päätöksentekijöiltä laaja-alaista pohdintaa. Mitään hokkuspokkustemppuja ei ole.
Muutos on mahdollisuus. Olen tämän ajatuksen takana, mutta muutos tarvitsee kokonaisuuden hallitsemista. Hyvinvointialueille valitaan tammikuussa uusia päätöksentekijöitä. Kuntalaisilla on oikeus odottaa sitä, että hyvinvointialueita johtavat ja toiminnasta päättävät sellaiset osaajat, jotka tuntevat sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea laajasti ja pystyvät vaikuttamaan osaltaan vaikeisiin henkilöstön riittävyyden kysymyksiin omalla toiminnallaan!
Tämä kirjoitus on nyt summa summarum siitä miten paljon henkilöstökysymykset tulevat määrittämään sitä miten me itse kukin saamme tarvitsemiamme hyvinvoinnin palveluita silloin, kun tarvitsemme. Palveluiden sisällöstä lienee aika kirjoittaa toisella kertaa.
Kun nyt olen aiemminkin sivunnut näissä blogikirjoituksissani oman hyvinvoinnin tilannetta, tältä viikolta nostan esille se, että lähes kahden viikon tauon jälkeen kävin eilen kuntosalilla tekemässä vakituista harjoitustani. Oli kyllä kiva käydä. Paikalla oli todella vähän muita, joten turvavälit oli kunnossa. Muut kuntosalilla olleet taisivat olla pääasiassa omaa ikäluokkaani, joten meistä suurimmalla osalla on vähintään kaksi rokotusta. Ja arvaatkos muuten kuka saa ensi viikolla kolmannen rokotuksen?
Taidan jo miettä joulukuusen koristelua ja paikkaa. Meillähän järjesteltiin olohuonetta uuteen järjestykseen ja nyt joulun ajaksi siirretään varmaan vähän kalusteita, jotta kuusi mahtuu vakipaikalleen. Tai ainahan voi repäistä ja vaihtaa kuusi uuteen paikkaa:) Kranssikuva on viime vuodelta. Sen viritän yleensä ensimmäiseksi paikoilleen joulun lähestyessä.
Leppoisaa viikonvaihdetta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti