Olen luvannut kirjoittaa tätä blogia rennommalla otteella, koska esimerkiksi lehtiin kirjoittamani artikkelit ovat aika tiukkaa tekstiä johtuen pelkästään syystä, että annetaan tietty määrä kirjoitusmerkkejä, joihin pitää kaikki typistää. Täällä blogissa saan itse määritellä tekstin pituuden ja sehän sopii. Kuitenkin tämä kirjoitus on hieman tiukempaa ja tarkempaa tekstiä, kun ajattelin tähän tehdä monista päässäni pyörineistä ajatuksista koosteen. Olen kirjoittanut julkisesti lehtiartikkeleissa muutamista asioista, jotka olen halunnut nostaa esille keskeisinä hyvinvointialueen tulevaisuutta koskevista asioista. Kaikkia ei vielä ole julkaistu, mutta odotellaan. Nyt, kun ennakkoäänestys on alkanut, arvelin olevan hyvä aika tiivistää joitakin asioita hyvinvointialueisiin liittyen blogitekstiinkin.
Ensinnäkin olen pohtinut aiemmassa artikkelissa henkilöstökysymystä. Suuri huolenaihe on henkilöstön riittävyys, jaksaminen ja ammattitaito. Kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja pelastustoimen henkilöstö siirtyy hyvinvointialueiden työntekijöiksi tuolloin. Ja se on todella suuri muutos henkilöstönäkökulmastakin. Mutta mihin riittää henkilöstö uusilla hyvinvointialueilla? Juuri nyt on nostettu esille esimerkiksi sairaanhoitajien koulutusmäärien liaääminen. Samanaikaisesti kaikkiin ammattikorkeakouluihin ei ole riittävästi hakijoita, joilla ensisijaisena hakutoiveena olisi sairaanhoitajan koulutus. Kirjoitin jo joulukuun alkupuolella tästä ja totesin, että muutokset koulutusmäärissä tarvitsee kouluttajien ja sotetyöpaikkojen tiivistä yhteistyötä ja koordinaatiota. Oravanpyörästä tarvitaan pois pääsyä.
Toisena kysymyksenä olen pohtinut lähipalveluja ja nopeaa hoitoon pääsyä. Ihmiset odottavat tulevilta hyvinvointialueilta sitä, että palvelut ovat lähellä, niihin pitäisi päästä nopeasti ja tarvittava pelastustoimi on nopeasti saatavilla. Olen asiasta samaa mieltä ja on aivan aiheellista, että näistä puhutaan.
Koska kotimme on ollut Oulussa yli neljänkymmenen vuoden ajan ja ollaan vietetty vapaa-aikaa samassa ajassa yhteensä lähes viiden vuoden ajan Koillismaalla, olen pohtinut sitä mitä voin odottaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluilta kaupunkilaisena ja maalla asuvana. Valinnan vapaus on erityiskysymys, jota olen pohtinut. Meistä jokaisella on oman tarpeemme ja tilanteen pohjalta mahdollisuus valita oma terveyskeskus miltä paikkakunnalta tahansa. Olen valinnut kaupunkilaisena oman terveyskeskuksen toiselta paikkakunnalta kuin asun päästäkseni pienessä terveyskeskuksessa kiireettömiin palveluihin omalääkärille ja meille muodostuisi mahdollisimman pitkäaikainen hoitosuhde, jos tarvitsen palveluita. Esimerkiksi Koillismaalla etäisyydet voivat olla todella pitkiä kotikunnan terveyskeskukseen ja samalla naapurikunnan palvelut voivat olla jopa kymmeniä kilometrejä lähempänä. Jos etäisyydellä tai muulla seikalla on merkitystä, voi valita muunkin kuin oman kotikunnan terveyskeskuksen. Tässäkin asiassa valinnan vapaus tulee säilyttää. Kotikaupungissa ja meidän maalla olevalla paikkakunnalla on sama yhteispäivystys. Matka ssa on vain eroa jotain 120 kilometriä, jos joudutaan sinne lähtemään joko kotoa (asutaan melkein yliopistollisen sairaalan vieressä) tai maalta, jolloin matka-aikaan vaikuttaa myös keli.
Hyvinvointialueen tulevaisuuden sotekeskuksen toimintaperiaatteiden tulee olla läpinäkyviä ja asiakkailla tulee olla tieto siitä, miten toimia eri tilanteissa. Erityisesti ensikontaktiin pitää päästä nopeasti. Puhelimen päähän on saatava joku, joka kuuntelee asian ja ohjaa eteenpäin. Tarvitaan lisäksi tehokas takaisinsoittojärjestelmä, jos puheluun ei heti vastata. Mihin vuorokauden aikaan tahansa tulee saada yhteys yhteispäivystykseen ja/tai hätäkeskukseen riippumatta siitä, missä asuu. Myös maalla toisessa kodissa tai mökillä asuvat voivat tarvita nopeaa hoitoon pääsyä kiireellisissä tilanteissa (tapaturmat tai sairauskohtaukset) samoin perustein. Tehokkaat ja toimivat tietoliikenneverkot ja tietojärjestelmät takaavat asiakkaan tiedot kaikkiin sotekeskuksiin.
Kolmanneksi olen ottanut esille sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tuottamisen julkisten, yksityisten yrittäjien ja palveluntuottajien sekä järjestöjen yhteistoimintana
Meillä suomalaisilla on ollut jo vuosikymmenten ajan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin järjestelmä, joka on tuottanut monille sukupolville hyvinvointia ja taannut jokaiselle oikeuden tarvitsemiinsa palveluihin. Siitä voimme olla aiheellisesti kiitollisia. Aluevaalit ovat mahdollisuus jokaiselle vaikuttaa siihen, miten tulevaisuuden hyvinvointi- ja terveyspalveluista päätetään. Aluevaltuustot päättävät jatkossa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä, varsinaisista terveyspalveluista, sosiaalihuollosta, kuntoutuksesta sekä terapiapalveluista ja vanhuspalveluista erikoissairaanhoito mukaan lukien. Pelastustoimi on tärkeä osa aluepalveluiden kokonaisuutta. On luonnollista, että äänestäjää kiinnostaa eniten itseään lähimpänä olevien palveluiden järjestäminen. Suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon vahvuus on ollut siinä, että näin laajasti ollaan oltu valmiita takaaman kuntien ja kuntayhtymien toimesta jokaiselle mahdollisuus palveluihin. Tästä tulee pitää kiinni edelleen.
Suomessa tarvitaan vahva julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto. Samalla hyvinvointialueilla tulee avoimesti olla valmis etsimään uusia ratkaisuja ja vastuullisten yksityisten yritysten ja palveluntuottajien tulee voida jatkaa toimintaansa. Voidaan myös etsiä uusia entistäkin parempia ratkaisuja sille, miten yksityistä palvelutuotantoa voidaan hyödyntää täydentämään julkisia palveluita nykyisen toiminnan pohjalta. Esimerkiksi pienten kuntien alueelle tulee voida lisätä yksityistä palvelutuotantoa täydentämään sosiaali- ja terveydenhuollon ydintoimintoja, jotta ydintoiminnot pystytään turvaamaan hyvinvointialueen omana toimintana.
Aluevaaleissa valittavilta päätöksentekijöiltä edellytetään laajaa näkökulmaa eteen tulevien henkilöstökysymysten ratkaisemisessa. Tarvitaan oikein mitoitettuja henkilöstöresursseja, muutoskysymyksiin paneutuvaa johtajuutta, talouden ja laajan kokonaisuuden hallitsemista. Minkään yksittäisen kysymyksen ratkaiseminen ei ratkaise kokonaisuutta. Hokkuspokkustemppuja ei ole. Aluehallintouudistus tarvitsee kokonaisuuden hallitsemista.
On aika äänestää! Äänestä sinäkin!
